Kylmät
kädet
hakeutuvat
taskuihin.
Ne
pakenevat kirpeää ilmaa
Ilmaa joka
helisee.
Ilmaa joka
hengittäessä tuntuu kylmältä,
mutta sulaa
sisimpään.
Kädet
pakenevat
kuulauteen.
Kukkulalla
heinä rapsahtaa
kirpeän
ilman syöksyessä maahan.
Kukkulalta
näkee kauas,
pimeyteen
kaipuuseen
ja
sisimpäänsä.
Metsäpalon
riehuessa käsien ympärillä
kukkulalla
autiolla,
kädet
rutistavat kauneutta.
Kauneutta,
joka tanssii
tanssii
ympyrää
palon seassa.
Kauneutta
jonka tuntee vain kukkulalla
yksinään.
Illalla
taivaan ollessa pilvessä
kukkulalta
näkee pilvettömän taivaan.
Kylmät
kädet sen näkevät,
vain jos
jokin unohtuu.
Ratisevan
heinikon uumenissa
syvällä
syvällä
kiehuu.
Sisimmässä
kylmät kädet,
kädet,
muuttuvat
lämpimiksi.
Silloin
kaikki näyttää erilaiselta.
Ilma tuntuu
happamalta.
Ilma joka
valuu muhkeaan
kiehuvaan
sisimpään.
Metsäpalon
loppuessa
kädet
kylmät
kädet
näkevät sen
mikä on unohtunut.
Sen mikä on
unholaan vajonnut.
Kaiken sen
mitä silmät eivät yksinään näe.
Näkyyn
tarvitaan lämpimät kädet
mutta lämpö
ei riitä.
Vaarat
tuntuvat pieniltä
haurailta.
Sillä
kukkulalla on voimakas.
Voimakas
näkiessään oman sisimpänsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti