Antaa tuulen viedä,
paleltaa poskipäitä.
Antaa auringon lämmittää
ja sulattaa sisimmän.
Kävellä kävelemistään,
puhua itsekseen.
Istua puussa,
antaa mielen kiitää
ja puhaltaa läpi pensiden.
Mutta joskuk lopultakin,
kaipaat jotakin.
Jotakin tärkeää.
Kävelet ikuisuuksiin.
Silloin kun vihdoin pysähtyy,
tajuaa,
että kirkuvat lapset pihalla,
ystävät mukavat,
talot.
Jäät kaipaamaan niitä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti